Vapaaehtoistoiminta

Metodologinen koulutus

Henkilökunnan koulutus vapaaehtoistoimintaa varten

Projektin puitteissa perustetaan vapaaehtoisten maahanmuuttajien koulutusten tukikeskus Turkuun.
Viikonloppuisin seminaarimme tarjoaa koulutusta ja keskusteluja onnistuneen vapaaehtoistoiminnan kehittämiseksi. Seminaari tarjoaa tietoa ja ideoita vapaaehtoistoiminnan järjestämiseen.
Koulutus toteutetaan 6.10. – 1.12.2018 ( lauantaisin) ja se on tarkoitettu organisaatioille, jotka tarjoavat palveluja maahanmuuttajasenioreille.
Koulutus tarjoaa työkaluja muun muassa vapaaehtoisten rekrytointiin, käytäntöjen
luomiseen, perehdyttämiseen ja sitouttamiseen, viestintään, koko yhteisön
osallistumiseen sekä toiminnan arviointiin. Koulutuksesta saa myös vinkkejä vaikuttamistyöhön.
Koulutuksen tavoitteena on kehittää yhteistyömalleja sekä vapaaehtois- ja vertaistukityön kehittämistä sidosryhmien kanssa, joihin osallistuvat vapaaehtoiset tarvitsevat käytännön suunnittelutaitoja.
Projektin valmisteluvaihe sisältää tiedotustyötä ja koulutettavan ryhmän kokoamisen. Parin ensimmäisen viikon aikana laaditaan ryhmälle sopiva harjoittelusuunnitelma sekä yhteinen infoverkko ja vaihdetaan tietoja toisten yhdistysten kanssa.
Koulutuksen tarkoituksena on siirtää kokemusta ja osaamista uusille kohderyhmille venäjäkielisten maahanmuuttajaseniorien keskuudessa Turussa.
Koulutuksen toteuttamiseen osallistuu asiantuntijoita Turun kaupungin Kotikunnaasta, Sosiaalipalvelukeskuksesta sekä sosiaalipalvelujen yhteiskunnallisista järjestöistä.
Koulutuksen aikana käsitellään seuraavia asioita:
• Vapaaehtoistyöhön liittyvät lait Suomessa
• Vapaaehtoistyö Suomessa – opas maahanmuuttajalle
• Työttömien osallistuminen vapaaehtoistoimintaan
• Vapaaehtoiset osana työyhteisöä -koulutusrunko
• Vapaaehtoistoiminnan lainsäädäntö ja verotus
• Vapaaehtoistoiminnan kulujen ja hyötyjen laskeminen
• Tietoa vapaaehtoistoimintaa järjestäville
• Onnistunut vapaaehtoistoiminta – opas toiminnan kehittäjälle
• Miten teen vapaaehtoisen oppaan?
• Vapaaehtoisen kulukorvaukset
• Vapaaehtoisen sopimus
• Yhteisen työn suorittaminen, sektorien välisen yhteistyön toimivien muotojen luominen
• Kehitetään yhteistyötä ikääntyneiden hyvinvoinnin lisäämiseksi kerhojen vapaaehtoisten välillä
• Kannustetaan julkisia organisaatioita osallistumaan aktiivisemmin ikääntyneiden vapaaehtoistyöhön
• Vapaaehtoistoimijoiden kiittäminen ja kannustaminen
• Vapaaehtoiset asiantuntijoina
• Palautteen keruu vapaaehtoistoiminnasta

Koulutuksesta saadut tiedot ja taidot auttavat saavuttamaan huomattavaa menestystä tarjottaessa
kuntoutusta ikääntyneille venäjänkielisille.

Kohderyhmä: yhdistyksen henkilöt, jotka työskentelevät venäjänkielisten ikääntyneiden henkilöiden kanssa.

Lisämateriaaleja projektista ja kuvagalleria.